Kodin saaneet kissat 2013

Morris

5-vuotias hyvin ihmisrakas, sopeutuvainen  ja leppoisa Morris-tyttö sai kodin Puolangalta ja sopeutunut uuteen kotiinsa mainiosti!



***



Vikke

Vikke on arviolta 3-4 v. rauhallinen, leikattu poikakissa.Sen tähänastinen elämä on ollut jatkuvaa taistelua hengissä pysymiseksi. Talvet-kesät se on saanut etsiä ruokansa eikä sillä ole ollut lämmintä paikkaa mihin päänsä kallistaa. Elämä on kolhinut Vikke kissaa mutta siitä huolimatta luottamus ihmisiin on säilynyt.
Sijaiskodin elämänrytmiin on sopeutunut hyvin ja nauttii nyt siitä että on lämmintä,ruokaa ja rakastava hoitaja lähellä.

Kuulumisia uudesta kodista:
Uudessa kodissaan se nauttii huomiosta, rapsutuksista ja siitä että sen ei enää tarvitse lähteä ulos. Mielipaikka on istua keittiön pöydällä ja katsella ulos siellä lenteleviä lintuja. Yöt nukkuu omistajiensa vieressä. Vikke on alkanut myös leikkiä itsekseen.




***



Hilla

Hilla on löytänyt kodin Tikrun kanssa!

Hilla on korkeintaan 2 -vuotias hyvin kiltti tyttökissa, joka leikkuutettiin 3.1.2013. Hilla ei ole aggressiivinen muita eläimiä kohtaan. Hilla tykkää rapsutuksista ja alkaa kehrätä, kun saa huomiota. Seuraa mielellään ikkunasta maailman menoa ja innostuu myös välillä leikkimään vauhdikkaasti.


Hilla



***



Hertta


Hertta on korkeintaan vuoden ikäinen, pieni ja siro tyttökissa. Kovin laihana löytynyt kissa on saanut jo hieman lihaa luiden ympärille. Kuivaa ja kuollutta karvaa irtoaa paljon, ja alta paljastuu kiiltävää turkkia. Hertta on leikattu tammikuussa 2013. Hertalla on todettu korvapunkkeja ja on saanut siihen asianmukaista hoitoa. Hertta on valmis lähtemään omaan kotiinsa, kun eläinlääkäri on todennut korvapunkkien lähteneen.

Muista eläimistä Hertta on kiinnostunut, mutta lähempää tuttavuutta ei vielä korvapunkkien takia ole tehty. Hertta nauttii silityksistä ja tervehtii ihmisiä kiinnostuneena puskemalla. Myös harjaamisesta tämä kissa nauttii kehräten. Jostakin syystä takajalkojen käsittelyyn ja koskemiseen Hertta reagoi tarttumalla ihmisen käteen kynsillä, mutta päätä ja selkää saa paijata mielin määrin.



Kuulumisia uudesta kodista 24.3.2013: Vaihdoimme Hertan nimen Feliciaksi saatuamme hänet kotiin. Nyt Felicia asuu Kajaanissa uudessa kodissa, ruoka maistuu hyvin ja melko laihana saadun kisun paino alkaa olla nyt normaali. Kissaneiti on osoittautunut melko villiksi tapaukseksi, mutta illalla hän rauhoittuu viereen rapsuteltavaksi. Mukana vielä kuva Feliciasta lempi nukkumapaikassaan.

***



Masi

Masi on noin parivuotias, ja on noin vuosi sitten rokotettu ja madotettu sisäkissa. Masi on tottunut toisiin kissoihin sekä lapsiin. Alku-ujostelun jälkeen Masi on sijaiskodissa tullut innolla puskemaan ja kehräämään. Hyvin käsittelyyn tottunut, antoi mm. rapsuttaa mahan alta. Masi viihtyy sylissä ja tykkää olla hellittävänä. Kokoa Masille on kertynyt nuoresta iästä huolimatta, arviolta noin 5-6 kiloa.




Kuulumisia uudesta kodista 3.2.2013: Masi elelee nykyään onnellisena omakotitalossa Kajaanissa ja uudeksi nimeksi muotoutui kuin itsestään Eki. Ruoka maistuu ja sopeutuminen uuteen kotiin on sujunut hyvin. Päivitystä 31.10.2015: Painoa isokokoiselle Ekille on todellakin kertynyt, se on lähes kymmenkiloinen. Eki on erittäin symppis ja ihmisläheinen, viihtyy myös toisten kissojen kanssa. Paras kaveri on yhdistykseltä viime vuonna kodin saanut Torsti, jonka kanssa Eki kovin mielellään harrastaisi painimis- ja vaanimisleikkejä. Eki on myös oppinut ulkoilemaan valjaissa, ja sekös on sitten ollutkin aiemmin vain sisäkissana olleelle Ekille valtava elämys ja ilonaihe, jota etenkin kesäisin osataan vaatiakin äänekkäästi! Ekin elämä on siis mallillaan! Kuva vielä uudesta kodista:




***


Tikru


Tikru on löytänyt kodin Hillan kanssa. 

Aikuinen, leikattu tyttökissa Tikru etsii kotia. Tikru on reipas ja leikkisä. Lisäksi sosiaalinen ja viihtyy ihmisten seurassa. Tykkää rapsutuksista ja nukkuu mielellään vieressä.




***

Tiuhti

Tiuhti on muuttanut Suomussalmelle toisen kissan kaveriksi ja on kotiutunut hyvin.


Tiuhti on n. 1-2 vuotias leikattu naaras. Oli löydettäesään villi, mutta on parin kuukauden aikana edistynyt hyvin. Tykkää nukkua sijaiskodissa saunassa jossa sitä voi rapsutella ja kehräilee välissä. Mutta muualla talossa se ei halua että siihen kosketaan. Tiuhti on hyvin leikkisä.
Tulee hyvin toimeen toisten kissojen kanssa. Tiuhti annetaan vaan sellaiseen kotiin missä on jo kissa/kissoja, koska rentoutuu huomattavasti toisten kissojen seurassa.
Tiuhti on eläinlääkärin tarkastama ja on testattu fiv/felv - negatiiviseksi. Siltä on otettu myös virtsanäyte ja verikokeet, missä ei ollut mitään. Ei lapsiperheeseen.

Päivitys 26.3. Tiuhti on alkanut ottamaan enemmän kontaktia ihmisiin ja hakee välillä rapsutuksia!



***

Pekka

Pekka on saanut kodin Kajaanista ja viihtyy hyvin toisen poikakissan kaverina.




Pekka on aikuinen leikattu poikakissa. Hän on erittäin seuraa kaipaava, reipas ja kova juttelemaan. Varsinaisesti ei malta olla sylissä, mutta haluaa olla lähellä rapsuteltavana.

Eläinlääkärin tarkastuksessa sillä todettiin olevan korvapunkkeja ja on saanut vaivaansa lääkityksen. Muilta osin Pekka on terve ja voi lähteä uuteen vastuulliseen kotiin heti, kun korvapunkit on saatu häädettyä. Luultavasti Pekka pärjää myös toisten kissojen kanssa.

***

Hilma ja pennut

Hilma löydettiin Maahisentieltä Kajaanista kerrostalon rappukäytävästä tammikuussa 2013. Hilma vietti kaksi viikkoa Juliuksen eläinhotellissa, eikä omistajaa kuulunut. Siispä Hilma siirtyi Kainuun kissanystäville. Eläinlääkärin tarkastuksessa varmistui, että Hilma odottaa pentuja. Hilma on rauhallinen, kiltti ja rapsutuksista nauttiva neiti. 







Hilma sai kaksi pentua. Hilma on sai kodin kesäkuun alussa ja viihtyy maalla toisen kissan seurassa. Pennut ovat löytäneet hyvät ja rakastavat kodit!

***

Kössi 

Kössille löytyi mieluinen koti Kajaanista.



Kössi on reilun vuoden ikäinen 18.3. leikattu, pienehkö (4 kg), kiltti poikakissa. Kössi on hyvin leikkisä ja seurankipeä pusuttelija. Kössi pelkää aluksi toisia kissoja, sähisee ja murisee, mutta nuuhkii takaisin, jos toinen kissa on rauhallinen. Nyt Kössi on saanut sijaiskodin kissat liikkeelle ja innoissaan jahtaa niitä huonekalujen alle suojaan.

Kössillä todettiin korvapunkkitartunta, johon se sai hoidon, korvat puhdistettiin myös. (Sijaiskodin omilla kissoilla on estolääkitys saatu vähän aikaa sitten).

***

Kerttu 

Kerttu on saanut kodin Kajaanista.




Kerttu on alle vuoden ikäinen leikattu siro tyttökissa. Toisille kissoille Kerttu sähisee, eikä mielellään hakeudu samaan tilaan niiden kanssa. Koirien kanssa toimeentulosta ei ole tietoa. Tyttö on todella ihmisrakas ja lähelle tultaessa puskee ja kehrää paljon. Tulevassa kodissa täytyisi olla Kertulle omaa tilaa, jossa se saisi rauhassa oleskella, sekä paljon aikaa rapsuttelulle. Paras vaihtoehto olisi, että Kerttu pääsisi kodin ainoaksi kissaksi.


***

Patu


Patu on saanut kodin!





Patu on lähes kokonaan musta (rinnassa ihan pieni valkoinen alue) n. vuoden vanha leikattu poika. Korvapunkkeja löytyi ell:n tarkastuksessa, mutta ne on häädetty tipoilla. On hyvin seurallinen, leikkisä ja kiltti. Suosikkiaktiviteetteja ovat lasertäplän jahtaaminen, ikkunasta tuijottelu ja leluilla leikkiminen. Varpaitakin pitää välillä vähän jahdata ja aamulla tulee sänkyyn toivottamaan hyväthuomenet. Kotiutumisen jälkeen vauhtia varmasti riittää ja tahtoisikin kotiin, jossa on aktiviteettia tai toinen kissa kaveriksi.

***

Alma


Alma on aikuinen, nuoruuden villit ohittanut tyttökissa. Luonteeltaan Alma on kiltti ja reipas, kurnahtelee hyvät huomenet ja juttelee maukumalla. Innostuu leikittäessä saalistamaan leluja. Sisäsiisti. Tulee hyvin toimeen koirien ja kissojen kanssa. Alma elelee Sotkamossa uudessa kodissa ja viihtyy uuden perheensä ja koiran seurassa.






***

Jalmari

Keskiviikkona 8.5.2013 löytynyt harmaa, kiltti, leikattu poikakissa Kajaanista Tornikadulta. 
Jalmari on saanut uuden kodin ja lähtenyt sinne suoraan Juliuksesta!






***

Ninni


Ninni löysi kodin, jossa elelee ainoana kissana ja nauttii huomiosta.


Ninni on aikuinen leikattu ja madotettu naaras. Kehrää ja puskee paljon, tykkää rapsutuksista ja on mukava kissa. Ninni tykkää rauhallisesta elämänmenosta. Luovutetaan ainoaksi kissaksi.



***

Miku

Kodinvaihtaja-Miku löysi kodin, jollainen oli etsinnässä eli pääsee nyt ulkoilemaan halutessaan ja viihtyy koiraystävänsä ja uusien ihmispalvelijoidensa kanssa.




Kotia etsii yli 5-vuotias terve rokotettu, madotettu ja leikattu uroskissa. Maatila tai koti, jossa on ulkoilumahdollisuudet, olisivat unelma Mikulle.

Miku on rauhallinen ja sisäsiisti. Hän on kuitenkin ollut aikaisemmin ulkokissa, joten liiasta sisällä olemisesta Miku protestoi maukumalla. Nykyisessä kodissa ei ole mahdollisuutta vapaana ulkoiluun. Miku on päässyt valjaissa ulos, joten valjaat ovat hänelle tutut eikä niiden pukemisessa ole ongelmaa.


Miku tykkää todella paljon olla ihmisten lähellä. Syli ja vieressä nukkuminen ovat Mikulle ehkäpä tärkein huomion-ja rakkaudenosoitus. Miku ei ole osoittanut aggresiivisuutta lapsiin, mutta kuitenkin Miku on enemmän aikuisten kuin lasten lemmikki. Miku suhtautuu uteliaisuudella sekä varauksella toisiin kissoihin, muista eläimistä emme tiedä. Ulkoilu ja vieressä kehrääminen ovat Mikulle mieleisintä ajanvietettä.

Mukaan saat Mikun terveystiedot sekä muuta koottua tietoa Mikusta, jotta sopeutuminen ja kissaan tutustuminen olisi mahdollisimman helppoa kaikille. Toivottavasti Miku saisi hyvän kodin pian, sillä kyseessä on mainio, symppis kissa, joka ansaitsee parasta.

***

Uuno

Uuno on löytänyt kodin!


Sijaiskodin kuulumisia: 
N. 1 -vuotias Uuno tuli meille hoitoon lauantaina 29.6. (haettiin Juliuksesta yhdistykselle perjantaina 28.6. ja vietiin suoraan leikkuulle). Ensimmäinen vuorokausi piti piilotella sängyn alla ja näyttää olemassa olonsa ainoastaan tyhjentyneellä ruokakupilla. Hiekkalaatikolla käyminen sujuu ongelmitta. Kissaa en ole päässyt vielä käsittelemään, koska menee karkuun vauhdilla. Tänään pidimme ensimmäisen leikkihetken. (Uuno voisi hyötyä toisen kissan seurasta kuten useat alkuun arat kissat.)

Uuno sai uuden kodin vajaan viikon päästä. Se piilotteli uudessa kodissaan sängyn alla ja saunassa lähes viikon, kunnes yhtäkkiä emännän tarjotessa gourmet ruokaa ikäänkuin jokin naksahti sillä kohdalleen ja se rupesi hulluna puskemaan ja alkoi elää kesyn kissan sosiaalista perhe-elämää. On kotiutunut alkuarastelujen jälkeen loistavasti.



***

Tassu

Tassu viettää kissanpäiviä uudessa kodissaan.

Energistä, mutta ystävällistä kissaystävää ja huomiota antavaa perhettä etsii mustanruskea puolipitkäkarvainen, leikattu, kiltti,  alle 2 -vuotias Tassu-kissapoika.

***

Tatu

Tatu on matkannut uuteen kotiinsa maalaismaisemiin ja on hurmannut koko perheen. Tatulla menee siis hyvin. :)


Nuori  aikuinen,  sievä ja kiltti, leikattu poikakissa Tatu etsii uutta vastuullista ja virikkeitä tarjoavaa kotia. Tatu on  reipas,kaipaa ihmisten seuraa ja on mielellään mukana kodin askareissa.Tatu ei ujostele vieraita ihmisiä ja näyttäisi haluavan tutustua toisiin kissoihinkin joten reipas kissakaveri voisi olla mieleinen asia mutta ei välttämätön.

Toiveena olisi koti, jossa on tilaa liikkua,tekemistä tarjolla ja jonkunlainen ulkoilumahdollisuus esim. lasitettu tai verkotettu parveke,ulkotarha tai ulkoilua valjaissa.



***

Minni

Minni on löytänyt ymmärtäväisen ja sopivan kodin.

Minni on pieni n. 2,3kg painava muutaman vuoden ikäinen leikattu laivakissanaaras ja etsii rauhallista kotia, jossa saisi elellä ainoana kissana.


Minni nauttii eniten jakamattomasta huomiosta, eikä hyväksy missään tilanteissa muita kissoja. Pienet lapsetkaan eivät todennäköisesti tulevaisuudessa Minnin perheeseen kuulu, koska neiti arvostaa rauhallisuutta, ja näyttää tuntevan oman arvonsa todella hyvin.

Koirat ovat Minnille ok, kunhan tilaa on reilusti ja koira luonteeltaan sellainen ettei välitä kissasta. Pikkujyrsijöitä neiti on tottunut sijaiskodissa seuraamaan nätisti lasin takaa, ja se tuntuukin olevan parasta ajanvietettä nukkumisen ja silityksien ohella. Silityshetket Minni yleensä päättää itse ja kertoo kyllä kun silitykset saavat riittää. Minni on leikattu 15.7., eli saattaa vielä hieman rauhoittua kun hormoonitasot laskevat.




***

Topi




Topi löysi takaisin kotiinsa tämän postauksen avustuksella 14.9.2013. Omistajat olivat kuulleet Topin näköisen kissan jääneen auton alle, joten eivät isommin etsineet herraa. Yllätys olikin suuri, kun löysivät Topin täältä blogistamme. Tämmöisiäkin onnellisia tarinoita tulee :)

Topi -herra on rauhaa rakastava herrasmies, joka ei turhia hötkyile. Ihmisrakas kolli pitää ihmisten kanssa seurustelusta  ja rapsuttelusta sitten kun jää uusien tuttavuuksien kanssa on murrettu. Vaikka Topi rauhallinen onkin, saavat välillä leikkihiiret ja muut lelut kunnolla kyytiä.

Topi sopii parhaiten kotiin maalle, jossa se pääsee ulkoilemaan ja purkamaan energiaa. Sijaiskoti ei ole uskaltanut vielä päästää Topia ulos, jonka vuoksi se onkin viettänyt nukkumiselta liikenevän ajan
tarkkailemalla ulkomaailman elämänmenoa ikkunasta. Lapsien tai toisten kissojen kanssa Topi ei ole ollut sijaiskodissa tekemisissä, mutta vaikuttaa sen verran rauhalliselta, että luultavimmin tulisi toimeen molempien kanssa.

Topi sopii rakastavaan kotiin, jossa se saa huomiota ja jossa mahdollisesti on leikkikavereita.

***

Mosse

Mosse on saanut kodin!



Mosse on komea nuorehko (noin 2-vuotias) kolli. Se tulee loistavasti toimeen toisten kissojen kanssa ja selvästi tarvitsee toisten kissojen seuraa. Etenkin oman kollimme viereen Mosse painautuu usein ja ne myös pesevät toisiaan silloin tällöin. Painia ja hurjastelua kollit harrastavat joka ilta, joten virtaa tällä pojalla riittää. Se ei ole moksiskaan kodin äänistä eikä vieraista ihmisistä.

Mosse ei pidä sylissä kanniskelusta, mutta tulee heti syliin istumaan tai viereen makaamaan omasta tahdostaan tai pienellä houkuttelulla.  Se on erittäin seuranhakuinen ja reagoi puheeseen ja eleisiin pirteästi. Kollin ruokahalu on hyvä ja se oppii nopeasti talon tavoille, varsinkin kun ruoka-ajoista puhutaan!



Terveisiä Mossen uudesta kodista 8.10.2013:

Mosse tuli uuteen kotiin 3.8. ja on tottunut uuteen kotiin erittäin hyvin. On valloittanut kyllä minut kokonaan. Mosselle mieluisia puuhia on istua parvekkeella ja katsella maailman menoa ja sisällä tykkää loikoilla sylissä. Vieraita ihmisiä aluksi vähän arastelee, mutta vähän ajan päästä uudetkin ihmiset saa Mossesta uuden ystävän. Mosse on myös tutustunut ympäristöön valjaissa. Ruoka maistuu Mosselle hyvin kanssa. 

***

Ika




Ikan kohdalla sijaiskodista tulikin ihan oikea koti :)

Löydetty Vaalasta syyskuun alussa 2013.
Ika on noin vuoden ikäinen hurmaava kissapoika, vielä hyvin pentumainen. Luonteeltaan ihana sekoitus ihmisrakasta sylissä kehrääjää ja villisti leikkivää vaanivaa metsänpetoa. Ika tykkää ulkoilla, valjaissa ulkoilu puistojen suojissa on sujunut mainiosti. Uudeksi kodiksi sopisi hyvin ympäristö, jossa pääsisi ulos. Ika vaatii ulospääsyä sinnikkäästi ja kovaäänisesti. 

Sijaiskodissa ei ole ollut muita eläimiä. Muiden kissojen kanssa Ika oletettavasti tulee hyvin toimeen, mm. hoiti löytöeläinkodissa kissanpentuja. Koiria pelkää, ainakin ulkona.
Ika on sulattanut jo monia sydämiä ja luottaa ihmisiin, on hyvin seurallinen.


***

Bambi

Bambi on hieman ujo, korvansa palelluttanut, upea, pehmeäkarvainen kissa. Bambi tuli yhdessä Lillukan kanssa kotia etsiväksi. Kissat eivät olleet kuitenkaan mahdottoman kiintyneitä toisiinsa, joten sopivan kodin löydyttyä päätettiin, että Bambi voi lähteä omaan kotiinsa itsekseen.



***

Tami

Poron pentu Tami. Tami viihtyy uudessa kodissaan, jossa seurana on viisi viikkoa vanhempi kissakaveri. Uuden kaverin kanssa on hauska painia ja Tami on ottanut hoitaakseen kaverinkin iltapesut :)




***

Tomppa

Tomppa on n. puolivuotias kiltti, puolipitkäkarvainen, kissalaumassa kasvanut leikkisä kollipoika. Tomppa matkasi lokakuussa 2013 uuteen kotiin Oskari-kissan kaveriksi.
 



***

Oiva

Manamansalosta 4.9. tuodusta 4 pennusta Oiva sairastui kissaflunssan seurauksena sekundääriseen bakteeritulehdukseen ja sai 2 viikon antibioottikuurin, jolla kuonon alla ylähuulessa oleva haavauma parantui. Uudessa kodissaan Oiva on oikein seurallinen kiltti pitkäsäärinen ja erittäin pitkähäntäinen poikakissa, joka tuntuu ottaneen paikkansa 2 kissan ja 4 koiran seurassa. Kaikki kissat on rokotettu, jolla mahdolliset kissaflunssaviruksen tartunnan  oireet saadaan lievitettyä ja myös viruksen eritys on vähäisempää.


***

Venla

Manamansalosta 4.9. tuodusta 4 pennusta uuteen kotiin matkasi ensimmäisenä Venla-pentu Taika-kissan kaveriksi Kajaaniin. Venla eli Usva on oikein leikkisä, kiltti tyttökissa ja kova kehräämään.



***

Pessi

Vaalan Salmenrannasta mökin pihaan kesällä ilmestyneistä ja elo-syyskuussa loukutetuista 4 harmaasta pennusta ja hyvin arasta harmaasta Helmi-emosta,  Pessi on kaikkein eniten villeimmän luonteensa säilyttänyt hurmuri. Pessi rakastaa leikittämistä ja tulee ihan lähelle, mutta vierastaa vieläkin kosketusta.

Lopulta Pessi saatiin kuljetuskoppaan ja uuteen ymmärtävään kotiin Kajaaniin kesyyntymään edelleen Elvis-kissan seurana.




*** 

Lulu

 Vaalan Salmenrannassa kesämökille ilmestyneestä 4 villistä harmaasta pennusta ja arasta Helmi-emosta, toisena elokuun lopulla saatiin loukutettua ihana, kehräävä, reipas Lulu-tyttönen, joka antautui silitykselle päivässä. Lulu sai uuden kodin Kontinjoelta koirien ja Paavo-kissan kaverina ja on kesyyntynyt täysin.


 ***

Aapo



Vaalan Salmenrannan mökkipennuista ensimmäisenä kiinnisaatu muita pentuja heiveröisempi ruttukorvainen Aapo löysi pysyvän kodin sijaiskodistaan kahden tyttökissan ja omistajiensa päivien piristäjänä.
***

                                                                        Helmi



Manamansalon pentueen Aapon, Ossin, Pessin ja Lulun emo saatiin loukutettua perheestä viimeisenä. Kaunis Helmi saikin onnekseen jäädä asumaan pysyvästi sijaiskotiinsa Kajaaniin.

                                                                 ***



Lillukka
 
Kotia etsii mustavalkoinen leikattu poika nimeltään Lillukka, jonka omistaja on kuollut. Selvästi ulkokissan elämää viettäneeltä pojalta puuttuu toinen korvanpää ja toinenkin näyttää paleltuneen, mutta ei ole kuitenkaan irronnut. Vuosia on elettynä useita, mutta arvioiden mukaan olisi alle 10-vuotias. Vuosia on edessäkin päin varmasti vielä paljon.



Kuulumisia sijaiskodista 1.12.2013:

Lillukka on sulostuttanut sijaiskotinsa arkea noin parin kuukauden ajan. Poika oli selvästi viettänyt villiä ulkokissan elämää kesän ajan; oli hieman arka, ei näyttäytynyt ja nenäkin oli hieman ruvella. Lillukka sai muutaman päivän sisällä saapumisestaan tutun tyttöystävän seurakseen ja virkistyi silmin nähden.
Alusta lähtien Lillukalle on maistunut ruoka hyvin. Hiekkalaatikolla käydään erittäin mallikelpoisesti ja viimeisien viikkojen aikana ollaan seurusteltu todella paljon enemmän kuin tullessa. Lillukka on pari kuukautta tyytynyt seurailemaan lintusia ikkunan läpi ja metsästämään leikkihiiriä. Sisäeloon hän on suhtautunut todella hyvin, kunhan vain ruokakuppi täyttyy tasaiseen tahtiin. Nälkäisenä yrittää murtautua oven läpi herättelemään isäntäväkeä tai naukuu hyvin surkean kuuloisesti.

Vaikka herra majaileekin omassa pienessä yksiössään, on hän oven takaa tutustunut muutamaan siroon kissaneitiin sekä pörröiseen koiraan. Nenätysten karvajalat eivät kuitenkaan ole tavanneet. Lillukka varmasti tottuisi muihinkin nelijalkaisiin ystäviin, ainakin ajan kanssa. 


Lillukan tyttöystävä muutti uuteen kotiin useita viikkoja sitten, mutta mainiosti Lillukka on pärjännyt myös yksikseen. Ehkä moottori hurisee entistä helpommin nyt, kun kukaan muu ei ole rapsutuksia jakamassa.... saatika ruokakuppia ;)

 ***

 Ihme ja Kumma

Kumma

Ihme


Ihme ja Kumma löytyivät toukokuun lopussa Suomussalmelta eikä kissaäitiä löytynyt etsinnöistä huolimatta. Noin kuukauden ikäiset pienokaiset matkasivat Kajaaniin kokeiluun, että ottaisiko Poro-emo omien pentujensa Napin, Litin ja Tamin lisäksi heidätkin hoidettavakseen. Pienen alkuarastelun jälkeen Ihme ja Kumma hyväksyttiin kissaperheen adoptiopennuiksi ja -sisaruksiksi ja kasvoivat hyvässä hoivassa. Molemmat asustavat nykyään Oulussa.

***